Posion porokuiskaajat

Kaksi isoa kuukkelia hypähtelee lintulaudalla ikkunan vieressä. On niin hiljaista, että niiden evästys kuuluu sisälle saakka. Seuraavan tulijan koparoista puhumattakaan. Tö-döm, tö-döm, kuuluu rytmikäs, jopa hieman pelottava ääni. Christina Mourujärvi tietää kuitenkin heti, että tulija on yksi hänen rakkaistaan.

”Sehän on Pelle”, Christiina huudahtaa, nojaa ikkunaa vasten ja jää katsomaan isoa sarvekasta.

Poro katsoo suoraan sisälle – aivan kuin se vastaisi Christinan lämpimään katseeseen.

Parinkymmenen metrin päässä talosta tömähtelee vielä komeammin. Kymmenkunta poroa käyskentelee pihapiirissä, muutamat näyttävät nukkuvan lumisella patjalla.

Näistä poroista jokaisella on nimi. Siinä ovat Paula, Pauli, Felix, Ilo, luettelee Christina antaessaan poroille jäkälää.

Sitten tulee vastaan itse kuuluisuus: kuvankaunis poro juoksee täysiä pitkin metsän laitaa. Hän vastaa nimeen Prinssi, vaikka suuri yleisö tunteekin hänet toisella nimellä. Siinä on siis Ailo, ranskalais-suomalaisen elokuvan päätähti. Ailo – pienen poron suuri seikkailu -leffasta muistuu mieleen vasan rääpäle, joka kulki emänsä kannoilla. Nyt vastassa on sarviansa esittelevä teini-ikäinen, joka pinkoo, minkä koparoistaan pääsee.

”Juokse, juokse Prinssi formulaa”, kannustaa miesääni Prinssin takana. Christinan mies Manne Mourujärvi ilmestyy paikalle, ottaa Prinssin kainaloon ja alkaa puhua tälle kuin lapselle.

”Kyllä minä rakastan sinua, vaikka oletkin nyt vähän mahdoton”, hän sanoo sarviaan esittelevälle elokuvatähdelle.

Poro, joka piti opettaa kävelemään

Vähän kuin lapsia nämä kotiporot pariskunnalle ovatkin. Pihapiirissä asuvat myös Niilo ja Hugo. Suhde heihin on ehkä kaikista erityisin. Niilo on kaunis valkoharmaa poro, joka hakeutuu heti Christinan lähelle, kun tämä tulee antamaan sille ruokaa.

Neljä vuotta sitten Niilo istui vuoroin Christinan ja Mannen sylissä ja joi tuttipullosta maitoa. Poron ensihetket tässä maailmassa olivat hyvin dramaattiset. Koska kantoaika oli venynyt, oli lapsivesi hyvin hapanta, kuin happoa. Se sokeutti vasan ja kaiken lisäksi, pian synnytyksen jälkeen, emä hylkäsi sen. Mannesta ja Christinasta tuli poron ”vanhemmat”, ja he nimesivät sen Niiloksi.

Niilon sokeus selvisi vasta, kun se yritti ottaa ensimmäisiä askeleitaan. Näytti siltä, että poro ei uskaltanut liikkua ollenkaan. Pian Manne ja Christina huomasivat, että Niilo ei nähnyt mitään – se näytti suunnistavan vain äänen avulla.

”Kyllä me sinusta vielä kävelijä tehdään”, Manne tuumasi ja ohjasi poroa kärsivällisesti.

Nyt Niilo juoksee formulaa muiden porojen tapaan Mourujärvien pihapiirissä. Sen kanssa suuren aitauksen jakaa sen paras kaveri, Hugo-poro. Hugolla on niin ikään synnynnäinen vamma: sen leuka on vääntynyt oikealle ja sen kieli roikkuu koko ajan ulkopuolella. Jäkälän rouskuttamista piti aluksi hieman opetella, mutta nyt syönti sujuu mallikkaasti. Pihan muilla poroilla on tapana kiusata Hugoa ja Niiloa, joten nämä kaverukset on erotettu omaan aitaukseensa.

Mourujärvet pitävät poroista kokonaisvaltaisesti huolta: he paitsi ruokkivat niitä ja tarjoavat niille suojaa myös antavat niille monenlaisia vitamiineja. Tarvittaessa he kuljettavat poroja eläinlääkäriin Ouluun saakka.

Pariskunnan luona vierailevat ja majoittuvat matkailijat vaikuttuvat tästä työstä usein niin paljon, että he haluavat auttaa osallistumalla porotilan töihin. Nyt vierailulla on sveitsiläinen Peter Weber. Hän on lomaillut täällä vaimonsa kanssa monta kertaa ja päätti nyt tulla itsekseen pidemmäksi aikaa tekemään tilalle töitä majoitusta vastaan.

”Jos vain pystyn, tulen tänne joka vuosi. Tämä on paras paikka, jonka täältä Suomen Lapista tiedän”, Weber sanoo.

Hän sanoo nauttivansa erityisesti hiljaisuudesta ja maisemista, joiden kuvaamiseen hän mielellään käyttää tuntikausia. Kontaktin saaminen poroihin tuntuu hyvin erityiseltä.

”Kun poroja tarkkailee ja niitä ruokkii, pääsee oman päänsä sisältä tähän hetkeen. Täällä elämässä on läsnä ihan eri tavalla kuin kaupungissa.”

Sydämellinen eläin

Niilo hakeutuu taas Christinan lähelle: se puskee turpaansa kättä vasten, kunnes saa kaipaamaansa rapsutusta.

”Jotkut ehkä pitävät meitä höpsöinä, mutta emme me niistä puheista piittaa. Tämä työ tulee sydämestämme”, Christina sanoo.

Mourujärvien elämäntehtävänä on heidän omien sanojensa mukaan ”antaa arvo myös elävälle porolle”. He haluavat matkailijoiden kokevan itse, kuinka lämmin sydän poroilla on.

Pihapiirin noin 30 kotiporoa saavat elää vanhoiksi ja kun aika kustakin jättää, ne haudataan läheiseen metsään.

Tällainen suhde poroihin on poikkeuksellinen, koska Lapissa poro on ollut ennen muuta hyötyeläin. Myös Mourujärvet pitävät niin sanottuja metsäporoja eli kasvattavat niitä ruoaksi.

”Tässä perinteisessä porotyössähän tärkeintä on, että eläin tapetaan vaan tarpeesta ja tappaminen tehdään eläintä kunnioittaen. Ja että jokainen osa porosta sitten hyödynnetään”, Manne perustelee.

Mourujärvien yhteyden poroihin huomasivat myös suomalais-ranskalaisen Ailo-elokuvan tekijät. Elokuvan tuottaja Marko Röhr nimittää tässä HS-artikkelissa https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005933616.html Manne Mourujärveä todelliseksi porokuiskaajaksi.

”Hän on ainutlaatuinen persoona. Hänellä on sellainen yhteys eläimiin, jota meillä tavallisilla kuolevaisille ei ole.”

Mannella ja Christinalla on lämpimiä muistoja elokuvan kuvauksista.

”Se luottamus, oli niin mahtavaa kokea, kuinka paljon porot meihin luottavat”, Christina sanoo.